Eteeriset öljyt

Kasveista eristettyjä, tuoksuvia, haihtuvia öljyjä on käytetty jo vuosituhansien ajan tunnelman luojina sekä hoito- että lääkeaineina. Hieronnassa eteeriset öljyt imeytyvät elimistöön ihon ja hengityselinten kautta. Eri kasveista ja kasvinosista saaduilla öljyillä on erilaisia vaikutuksia ihmisen elimistöön ja mieleen. Öljyt voivat olla esim. virkistäviä, elvyttäviä tai rauhoittavia. Niiden vaikutus voi olla esim. antiseptinen, tulehduksia ja kipua lievittävä tai kouristuksia laukaiseva. Fysiologisten vaikutusten lisäksi eteeristen öljyjen on todettu vaikuttavan myös ihmisen psyykeen, sillä kaikista ihmisen aisteista hajuaisti on ainoa, joka on yhteydessä aivojen tunnekeskukseen.

Halutusta tehosta ja/tai tuoksusta riippuen, eteeriset öljyt voidaan käyttää sellaisenaan tai sekoitettuna muihin Dr. Baumann – tuotteisiin. Niitä voidaan käyttää myös huonetuoksuina tuoksulampuissa. Öljyjä voidaan yhdistää toisiinsa, mutta silloin tulee ottaa huomioon öljyjen yhteisvaikutus ja -tuoksu. Eteeriset öljyt säilytetään aina tummassa lasipullossa, viileässä ja kuivassa paikassa erillään muista aineista. Korkki on suljettava aina välittömästi käytön jälkeen haihtumisen estämiseksi.

Käyttörajoitukset

– raskauden aikana eteerisiä öljyjä ei tule käyttää ilman ammattitaitoisen aromaterapeutin apua

– herkälle tai allergiselle iholle eteeristä öljyä kannattaa kokeilla ensin pienelle ihoalueelle

– eteerisiä öljyjä ei suositellä sisäiseen käyttöön

– eteeriset öljyt saattavat aiheuttaa ärsytystä astmaatikoille


Neroli (pomeranssinkukka)

Rauhoittava, rentouttava, mielialaa parantava ja sukupuolisesti virkistävä. 10 ml.

Lavender (laventeli)

Tasapainottava, rauhoittava, virkistävä, verenpainetta alentava. 10 ml.

Rose (ruusu)

Tasapainottava, sukupuolisesti virkistävä. 10 ml.

Geranium (kurjenpolvi)

Mielialaa tasapainottava, rentouttava, virkistävä. 10 ml.

Basil (basilika)

Virkistävä, rentouttava. 10 ml.

Tea Tree (teepuuöljy)

Virkistävä, väsymystä poistava. 10 ml.

Sandalwood (santelipuu)

Tasapainottava, rauhoittava, sukupuolisesti virkistävä. 10 ml.

Ylang Ylang

Rauhoittava, jännityksiä ja pelkotiloja lievittävä, mielialaa virkistävä, seksuaalisesti virkistävä, verenpainetta alentava. 10 ml.

Lemongras (sitronellaheinä)

Keskittymiskykyä parantava, rauhoittava, kipua lievittävä. 10 ml.

Verbena (rautayrtti)

Rauhoittava, keskittymiskykyä parantava. 10 ml.

Myhrr (mirhami)

Vahvistava, virkistävä. 10 ml.

Turpuntile (rannikkomänty)

Rentouttava, virkistävä, sukupuolisesti virkistävä. 10 ml.

Black Pepper (mustapippuri)

Virkistävä, kipu- ja pelkotiloja lievittävä, stressiä poistava. 10 ml.

Citro-Vanilla (sitrus-vanilja)

Rauhoittava, virkistävä. 10 ml.