
Ihanaa naistenpäivää!

CE-hyväksytty Mezotix-laite on nyt Suomessa. Lisää tietoa löydät alasivulta sekä Sirpa mielellään kertoo lisää.
044 568 7542
dr.baumann@co.inet.fi
Joko sinulle on tuttu DR. BAUMANN LIP STICK HUULIHOIDE? Ellei, niin suosittelemme lämpimästi 😍
Makadamiapähkinä- ja risiiniöljyjä, E-vitamiinia ja titaanidioksidia sisältävä huulivoide hoitaa ja ehkäisee huulten kuivumista ja rohtumista. Miellyttävä koostumus sopii koko perheelle. SPF 7 antaa aurinkosuojaa niin helmikuun hiihtoladuille kuin kevään myötä lisääntyvälle valolle.
Mirjalta kysyttäessä mikä on ollut työssä parasta, tulevat vastaukset kuin apteekin hyllyltä. Montakin ihanaa asiaa. Yhtenä parhaana puolena Mirja nimeää sen, että yrittäjänä saa tehdä töitä omalla tavallaan; itse itsenään ja omalla persoonallaan. Kosmetologin työ on vastavuoroista, mikä on loistavaa. Mirja kertoo hänellä itsellään olevan halu jatkuvaan uudistumiseen ja kehittymiseen ja se on tällä alalla mahdollista. Uudistumiskyky on varmastikin yksi syy myös Kauneushoitola Rosmarinuksen menestymiseen. Lisäksi hyvillä tuotteilla ja hyvällä asiakaspalvelulla on iso merkitys tuloksen kannalta.
Tähänkin aikaan vuodesta Mirja muistuttaa, että erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että valitsee omalle ihotyypilleen sopivimmat tuotteet. Esimerkiksi ei kannata valita liian tehokkaasti peseviä puhdistustuotteita. Ja aina kannattaa kysyä apua ammattilaiselta, hoitavalta kosmetologilta. Monesti pienikin hienosäätö ihonhoidossa riittää, ei tarvitse vaihtaa kaikkia tuotteita uusiin.
Dr. Baumannin tuotteista lempituotteiksi Mirja nimeää ykkösenä ehdottomasti liposomit. Myöskin kosteuttavat kasvovedet hän haluaa nostaa esiin. Dr. Baumannin tuotteissa on myös aivan huippua se, että ne ovat tehokkuutensa lisäksi todella riittoisia.
Onnittelut Mirjalle ja kiitoksia yhteistyöstä!
Dr. Baumann -tuotteet löytyvät Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen ylläpitämästä kosmetiikan Allergiaportaalista.
Dr. Baumann -ampulleja voi käyttää sellaisenaan tai sekoittaa muiden hoitotuotteiden joukkoon. Riittoisan pikkupakkauksen voi sulkea ilmatiiviisti seuraavaa käyttökertaa varten, joten se ilahduttaa ihoa pitkään. Aloe Vera -ampulli sopii kuivalle, punoittavalle ja ärtyneelle iholle. Sille on siis käyttöä niin Suomen talvessa kuin aurinkolomalla. A-vitamiini-ampullista nauttivat lähes kaikki. Ihan erityisen hyvää se tekee ennenaikaisesti ikääntyneille ja valon vaurioittamille kasvoille.
Milloin viimeksi olet hemmotellut itseäsi naamiolla? Nyt on vallan mainio hetki siihen, sillä talven kuivuus saattaa tuntuu jo kasvoissa ja juhalat odottelevat kulman takana.
Onneksi meidän, pienet SkinIdent®-naamiotuubit ovat valmiina palvelukseen ❤
SKINIDENT® LIPOSOME VITAMIN CERAMID MASK
Tämä monipuolinen yleisnaamio on kaikkien ihojen kosteuttava kestosuosikki. Pehmeään naamiopohjaan
sekoitetut monikerrosliposomit kohottavat ihon kosteuspitoisuutta ja keramidit vahvistavat sen
suojausta. Hoitotehoa entisestään kohottavat allantoiini, D-pantenoli ja E-, A- ja C-vitamiinit. Tätä
naamiota voi käyttää huoletta aina tarvittaessa ja jättää vaikuttamaan vaikka koko yön ajaksi.
SKINIDENT® CREAM MASK, 10 ML
Kun iho kaipaa tavallistakin runsaampaa hoitavuutta, otetaan avuksi luksusluokan SkinIdent
-voidenaamio. Sen ylellinen koostumus sisältää ihossa luonnostaan esiintyvien rasva-aineiden kaltaisia
lipidejä, E-vitamiinia, D-pantenolia ja allantoiinia. Hyaluronihappo kohottaa ihon kosteuspitoisuutta ja
lisää sen joustavaa hyvinvointia. Myös tämän naamion voi jättää vaikuttamaan koko yön ajaksi ja se sopii
kuivan ihon kuntouttamiseen ennen juhlameikkiä.
Lähimmät jälleenmyyjät löydät täältä